These Glory Days:sin housuista, syyllisyydestä

Mies (mieluisine housuineen) & peili

Mies ja kännykkä & These Glory Daysin housut.

Oulu, Valkea, Volt, mies ja peili, These Glory Days:sin housut sekä dilemma. Niistä muodostui draama, ei ihan tragedia tai kenties juurikin tarina onnesta, menestyksestä sekä hyvinvoinnista. Katselin housujen pesulappua ja ajattelin, että per*na sentään halvinkin kuivapesu maksaa Kalliossa 12,50€ housuilta, ja laskeskelin kuinka usein niitä joutuisin pesettämään ja ynnäilin yhteen kaksien pesujen ja housujen hinnat ja mietin sitä köyhäilevää puolta itsesäni, joka miettii, että rahat voisi käyttää paremminkin. Sitten laitoin surullisena housut takaisin roikkumaan rekkiin. Katselin niitä haikeana kaupan näyteikkunasta tutussa joukkiossa - onnellisen isännän™ pidellessä parisen sataa euroa kustantanutta muovikassillistaan. Olin siihen juuttunut epäröimään vaateliikkeen eteen, ja lopulta tuli sitten järkeiltyä, että huonoine varoineni minun on parempi jättää housut liikkeeseen. Rotuaarilla istahdimme puistonpenkille ja minä jatkoin järkeilyä ja järkeilin tätä blogiani ja miten hyvin ne toisivat lisää minun vaatekaappiini ja että “katsos, kun minä saisin vielä käyttöön nekin kesäpaidat, jotka eivät tahdo sopia päälle kanssa mustien housujen, joita minulla pääasiassa on kaapeissani”. Ja sitten minun sydämeni vei minut jutskaamaan myyjälle, että meinasin jo livetä ilman housuja, mutta en vain kyennyt jättämään niitä, en siihen menneeseen hetkeen, jossa näin, miten ne rikastuttivat värisävyllään habitustani uudella tavalla, enkä minä kykenisi enää unohtamaan, en sitten millään. Myyjä yllättäen ymmärsi minua ja oli täysin samaa mieltä pyrkimyksistäni ja totesi vielä, että niistä ei taida keskusvarastoltakaan enää löytyä uutta paria. Niinpä siinä sitten kävi. Enkä minä kadu, jokin syyllinen puoli minussani vain kiusaa, että… Enkä minä edes tiedä, mikä se “että…” on. Minä olen oikeastaan aika mielissäni housuista. Ja tiedän, että tein oikean ratkaisun. Ainakin ne on komeat ja sainpahan ainakin blogipostauksen niistä luotua. Jonkin sortin voitto sekin on. Ja jotain vielä, mutta nyt minä astelen laittamaan ne jalkaan ja kävelen tuohon eteisen peilikaapin eteen ja napsin kuvan niistä ja tänne Oulun paratiisinomaiseen melkein-kuin-huvilaan viime kerralla unohtamastani Sandin neuleesta. Ja reflektoin sitten siihen hetkeen asti, että minulla on rauha ja voin vain nauttia ja ylpeillä, koreillakin - ja viipyä hetken vielä onnistumisen tunteessa...

Lemmi
2019 26.6.

 
 

Seuraa blogia: Bloglovin’