Kun vaatteet tuntuvat hyviltä

Kirjailija asussaan …

(Kiomin vyössä, Lyle & Scottin tossuissa, Zaran pikkutakissa, These Glory Daysin housuissa sekä Seidenstickerin lyhythihaisessa)

Sanataiteilja suosikkipaitoineen

Joskus sitä vain tuntuu erityisen hyvältä olla vaatteissaan. Piste.

Laitoin päälleni vastaostetun Gantin pikeen, sellaisen violetinvärisen. Sovittelin sopivan sävyisiä housuja. Päätin sitten lisätä tummansiniset Lyle & Scottit komboon. Laitoin kelloa ranteeseen. Sitten Zaran pikkutakin, kun kesä hellitti hetkeksi ja ulkona on (enää) kahdeksaatoista astetta lämmintä. Ja yritin ja yritin katsella sillä silmällä, että eikös tämän kuuluisi toimia. Mutta kun ei vain toimi. Gantin pikee ei istunutkaan niin silmiähivelevästi kuin toivoisi, ja värikään ei oikein natsaa. Ja sitten päätin, että Seidenstickerin uusi yksilöni, sen täytyy tähän sopia. Olen jo kertaakaan sitä käyttämättä ollut siihen mieltynyt, sillä kaupankassalla edeltävänä asiakkaana ollut nainen sitä ostaessani totesi ”nice!” ja nosti ihastellen peukkuaan. No olkoon se. Sellainen vain on harvinaisen miellyttävää. Mutta kyseisen paidan minä sitten laitoin tuon Gantin pikeetä varten kootun kombon seuraksi ja koin heti oloni mukavaksi. Ja olin kaiken lisäksi tyytyväinen siihen, miten se sulavasti sopi seuraansa. Oli mukava astella kohti kahvila Sävyä kirjoittamaan sanataidepäiväkirjaani ja oli mukava istua kirjoittamassa ja lattea hörppiessä. Ja tuntui kuin olisin miellyttänyt kukaisenkin silmää siinä tallatessani ja istuskellessani. No joo, älkää ottako liian vakavasti, vaikka saattaapi olla, että jotain sellaista luonnollisestikin miettii silloin, kun kokee itsensä hyvännäköiseksi ja on mukava olla vaatteissaan. Sen pituinen se; istun tässä kirjoittamassa 27 asteen lämpöisessä kämpässäni paidatta ja jotenkin australian Kmartista jalkoihini päätyneet shortsit vain jaloissani. Jos sillä nyt sinällään on merkitystä. Tosin miksei olisi: tilanteen mukaan ja miten on mukava olla ™ tai jotain sellaista...

esittää:
Lemmi
2019 29.7.

 
 

Seuraa blogia: Blogit.fi | Bloglovin’ | theblogjungle

Tsekkaa teokseni: Sinusta, isäni | Onnesta