Juhannusluukista

Minä ja kuusikuukautinen nero

Heräsin juuri juhannusaamuun ja olo on yllättävän pirteä tai ei oikeastaan juurikaan pirteä, mutta hyvinkin jotain, ihan hyvinvoiva ja seesteinen ainakin. Tosin tämä ajattelu ja kirjoittelu tässä on tökkii ja on hidasta, mutta minä yritän silti. Päädyin perämeren saaristolle mökkeilemään muutamaksi päiväksi ja tajusin, että minulla ei ole enää vaatetusta, joka oikeastaan edes sopisi mökkielämään kokkopuun aineksien keruuseen ja nuotiolla istumiseen. Vai mistä se johtuu, että mukaan ei tullut vaatetta, joka olisi myös lämmittänyt istuessani yötöntä yötä notskin ääressä. Tosin sopiihan Tiger of Swedenin takki ja Kappahlin housut sekä melkein kaikkeen käyvä Coston lätsäkin mökkimiljööseenkin, mutta... tai no, olkoon… sellaisena minä täällä olin, kunnes hitaasti tai yllättävän nopeaakin vaihtui alle villapaita ja tuulipuku ja nahkatakki vielä senkin päälle rennosti auki roikkumaan - mökin emännän suotuisan vinkin saattelemana - luomaan tuulipukua rennompaa luukkia. Hauskaa! Ja miksei sitä voisi näyttää tyylikkäältä luonnonmaisemissakin. Ei tosin kenenkään tarvi, enkä sitä erityisen järkevänä pidäkään, mutta kukainenkin tavallaan tai jotain sellaista. Ja onneksi sitten isäntäperheellä oli sopivampaa vaatetta, jota lainata tälle kaupunkilaistuneelle ja hieman lämpeempään oppineelle sankarille.

Juhannus oli kaiken puolin ehkä yksi parhaista. Paikan päällä on saanut olla sitä mitä on ja olen siihenkin alkanut oppimaan - omine projekteineni ja aatteineni ja mitä se ikinä onkaan olla tämä mitä olen. Ja ympäristö ollut positiviinen, mökkisaari upea, ja jotain kieltä tekisi mieli tässä lainailla ja sanoa, että kaikki on hyvin, mutta siihen ei kielitaidot riitä vaikka se kielen päällä onkin. Mitä minä yritän sanoa: jotain onnesta ja hyvinvoinnista, tigerin takista, suopeudesta ja ai niin joo: kuvassa upea kummityttöni Mainio clothingin puvussaan. Vähänkö hän on hieno ja fiksu. Und alles ist gut. Älkää kysykö miksi se nyt kuitenkan tähän saksaksi saapui...

Lemmi
2019 22.6.