Nainen, yö, valot, varjot

Ote metafiktiivinen kuppi kahvia -sanataidepäiväkirjasta:

 

yö koskettaa olalle hellästi ja ystävällisesti... … ...

ja yössä
yössä istuu nainen
ei ole muuta, ei vain ole muuta
pieni puinen selkänojallinen penkki ja yö
ja nainen
voisi miettiä korkealta laskeutuvan spottivalon, kirkkaan ja varjoja luovan
mutta sitäkään ei ole, ei vain ole
jotenkin sen voi aistia, yönkin nähdä mietteissään
yön, jossa ei ole valoa
ja naisen siinä istumassa, sellaisessa pimeässä, että muuta ei ole
ja muuta ei ole
ja naisen ilme, sitä voi miettiä
mitä se nyt olisikaan, sitä minä en tiedä
kaipa siihenkin osaan voi asettua
ja mikä se osa nyt edes on
yö ja pimeä, penkki, jossa
johon

ja punaiset tiilet katolla
savupiippu ylväänä, siltä se silmiini näyttää
sillä niistä on kyse: katseesta, sanoista ja valinnoista
sitten sähkökaapeli talon seinästä jonnekkin, johon en voi nähdä
ja minä puhun yöstä vaikka ulkona on valoa, kirkas kenties, yöstä, jossa kaikki on toisin päin, toisin kuin nyt, jossa intuitio on kauhua, jossa luovuus on tuhovoimaa, mutta sen ei enää pitäisi olla. Tai pitäisi ja pitäisi: esiintyvä muoto, esiin loihdittu: tarinoita kivusta, kivusta ja osasta, johon on ajautunut, johon on kasvanut.

Tarinoita häväistyksestä ja pahoinpitelyistä, kivusta ja kyltymättömyydestä, kaunasta, kostosta, epäluulosta...

 
 

aurinko jatkaa paistamistaan, kaipa siihenkin on totuttava ja siihen, kun se ei enää

 

… … … ja sen penkin mietin valtaistuimeksi – tässä hetkessä mietin niin - sellaiseksi, jossa on kipeä istua, mutta johon on ajautunut, asemaansa asettunut. Minullakin on omani: tämä, johon en opi ryhdikkäästi istumaan - ja pyrkimykseni, vanhat taakat, jotka yhä väsyttää ja saa katsomaan tällä silmällä,
että yö ei ole sitä, kun aurinko, sen valo, on poissa
vaan päivä peittää yön, ihan hetkeksi aina, tosin sekään ei ole totta
tekoja, toimia... mietin tuhkakuppia, mietin. Mietin kerrostaloja, sisäpihaa. Mietin pientä poikaa, joka vihoittelee pikkulinnulle, suihkulähdettä, joka ei anna periksi, joka on rakennettu siten
ja yössä on nainen
yössä on mitä tahansa

saven kirkas vaalea hohke, ikkunat, siniset unikonkuvioiset verhot, tiilikatto
lehtien varjo saven värissä
elävä, päättymätön, päivästä toiseen

 

… …. … merkityksettömiä sanoja merkitysten jälkeen, mutta onko sekään totta. Sitä etsii jotain, aina vain etsii. Sellaiseksi kai kasvanut. Sitä haluaisi löytääkin, mutta on vaikea tietää mitä se on: päivän valo, valo ja varjo, varjo niin pimeässä, että
nainen
nainen istuu yössä



ja kun sanat loppuvat...


nainen - jää yöhön istumaan

 


Lemmi
2019 25.8

 
 
 

Seuraa blogia: Blogit.fi | theblogjungle | Bloglovin’

Tutustu teoksiini: Sinusta, isäni | Onnesta