Zen-luostarista, sanoista

Barista kysyy: ”hi, how are you?”. ”Fine, fine” on vastaukseni. Hieron käsillä otsaani: miten minä osaisin tämän kaiken rikkoa ja löytää jonkin ratkaisun. Mutta ratkaisun mihin? Minä kun en tiedä sitäkään... Jotenkin sitä on eksynyt rikkomaan tämän, mitä on kirjoittaa, ja eksyn metafiktioon pienimmästäkin tarinasta, tarinan alusta, hetkestä... Konteksteja, joilla tuosta jatkaa: Vaivautuneisuudella, kun en tiedä miten vastata, vaivautuneisuudesta, kun joutuu käyttämään kankeaksi käyttämättömänä kangistunutta kieltä? Kenties hienoisesta noloudesta, että olisiko pitänyt udella hänen kuulumisiaan? Sosiaaliset kuviot... Barista käy pyyhkimässä viereisiä pöytiä ja palaa tiskille. Vai yrittäisinkö löytää jonkun hataran teorian? Jakaa jonkin mielipiteen, niin kuin niitä ei olisi maailma jo pullollaan?

Kirjoittaminen on takkuista. Olen juuttunut tähän, löytämättä keinoja jatkaa. Kenties se kertoo vain siitä, että ei tiedä mitä tältä haluan. Mitkä ovat motiivini kirjoittaa, mitä tämä palvelee? Vai olenko minä estynyt? Olenko minä vain menettänyt poltteen? Enkö minä voisi kertoa jostain, joka polttaa sydäntä? Palaako minun sydämeni juuri mistään? Mitä minä edes haluan? Käsi eksyy otsalle ja ohimolle jälleen... Syvä hengähdys... sitten kopautuksia tiskiltä. Kevyt tekno jatkaa hakkaamista taustastriimissä. Kiinnitän huomioni jälleen pieneen kukkaan pöydälläni ja alan epäillä onko sitä syytä tähän kirjoittaa... Kosketan sitä ihan vain ollakseni varma. Aidolta sen lehti tuntuu. Mitä minä sitten etsin? Etsinkö minä mitään? Onko tämä vain jotain toteuttamista, joka ei vain sitten oikein löydä raamejaan? Kuin käytäntö, metodit, itseilmaisu, joka ei vain löydä aihetta ja merkitystä. Mutta eikö elämä, jokaisen elämä, ole täynnä kaikkea pientä ja merkityksellistä? Eikö? Onko? Mies hieroo leukaansa ylpeänä kuin jokin afrikkalainen patsas pitkine suippoine partoineen - ylväänä leuka pystyssä. Miten se tähän liittyy? Senkö minä haluan kirjoittaa? Vai haluanko minä oikeasti keskityttyä näihin nyansseihin? Löydänkö minä niistä todella sen mitä etsin? Ja mitä minä taas etsinkään?

Sitten eksyn miettimään zen-luostaria, jotain käsitteellistä, imaginaarista, ihanteellista, fantastista. Olen hiljentymässä maailman sanojen edessä, hiljaisuudessa, jotta löytäisin sen mitä haluan kertoa. Tai pikemminkin hiljaisuudessa, koska sanat eivät vain merkitse sitä mitä niiltä vaatisi, ja sitä haluaa vaieta. Ja sitten se fantasia jatkuu siihen, että sieltä astelee ulos ja on valmis – valmis kertomaan kaiken. Ja mitähän sekin kaikki sinällään olisi? Kenties tämän kirjoituksen täytyy vain rikkoutua. Kenties minä eksyn nuihin nyansseihin, alan etsimään niitä enää jäsentämättä niitä tähän kokemukselliseen hetkeen. Tai kenties en, kenties minä jatkan ja jatkan ja hion ja työstän ja löydän vielä sen, mitä minä olen etsimässä tai löydän jotain, jota haluan löytää tai nimenomaan tiedostan, mitä haluan löytää ja osaan viimein etsiä tai sitten tämä riittää tai sitten minä saan tämän etsinnän viimein kuvaksi jostain. Tai syntyy konteksteja ja nähdään, että tämä on ihminen tässä ajassa näissä diskursseissa – kuvana tästä mitä on olla – ja se riittää. Mutta mihin se riittää? Mitä se merkitsee? Mitä sitten kun sen näkee, ihmisen jotenkin löytämättä otetta vaipumassa syvemmälle ja syvemmälle johonkin merkityksien taa, alas pinnalta, jossa... Ja en viitsi alkaa hybriksessäni uhoilemaan... Kenties sitä on vain sitä, mitä on: tämän ajan yksilö, täällä ajatuneena tähän missä onkaan. Enkä missään nimessä halua nyt alkaa laittamaan nuille viittauksille sanoja - tarttumaan kiinni määreisiin, jotka eivät riitä, jotka eksyttävät miettimään tuttuja konteksteja, tuttuihin tunteisiin. Kaikki jäävät siksi epämääräisiksi, niin kauaksi aikaa, kunnes löytyy ne sanat, jotka oikeasti tämän kertovat. Baristan kysymys jää sanoiksi, äänen sävy, ”fine, fine”. Latte lepää pöydällä, eikä se mitään lepää. Mies nousee sohvalta, nainen alkaa laittamaan takkiaan niskaan. Reppu. Askeleet. Sanat sammuvat, hetki, vaillinaisena ja löytymättä, kuitenkin ymmärrettynä niin kuin on tottunut ymmärtämään, jos mitään muuta onkaan – kunnes jälleen kuitenkin on... … …

johonkin teoriaan eksymässä:
Lemmi
kahvila Sävyssä
2019 7.8

 
 
 

Seuraa blogia: Blogit.fi | theblogjungle | Bloglovin’

Tutustu teoksiini: Sinusta, isäni | Onnesta