Kaipuusta ja keikkasevasta pöydästä

On jotenkin olo. On jotenkin jonkinlainen olo, jossa tulee pohdittua asioita jollain tavalla ja reagoitua siten kuin tunnelataus saa tuntemaan tai miten se sallii. Ja nyt minä jorisen omiani. Odottelen lattea. Ajoittaiset kummastelevat katseet saavat tuntemaan oloni epämukavaksi. On jotenkin jonkinlainen olo, hieman epäluuloisuuteen ja huoleen kääntyvä, epävarma ja epämukava. Mutta ne jääköön, jos ne koskaan voi jäädä. Nyt on nämä sanat tässä. Nyt on tämä odotus tässä. Nyt on tämä keikkaseva suuri pöytä tässä. Nyt on tämä kälinä täällä. Nyt on tuo vessajono vuoksi joidenkin festareiden vastapäisessä puistossa. Nyt on jotain muuta myös. Nyt on nyt – ja nyt on yhä vähän epämukava olo. Mietin yksinäisyyttä, mietin huonohkoa vointia, mietin habitustani ja mietin jotain vaatimusta, joka vaatisi minulta jotain, ja alan reflektoimaan, että eipä minulta kukaan ole mitään vaatimassa. Röhisevä naisääni purskahtaa mehevään nauruun ja kahvila hiljenee ihan muutamaksi sekunninksi. Aurinko yrittää valaista, väliin kirkkaampaa, väliin pilvi kiusanamme. Uhh, olkoon. Sitten pysähdyn tähän ihan hetkeksi vain, etsimään jotain, kasaamaan jotain, tavoittelemaan jotain ajatusta kai, joka veisi eteenpäin, jotta ei joutuisi hiipumaan ja unohtumaan yhteen hetkeen ilman mahdollisuutta jatkaa tulevaan. Uhh, olkoon tuollaisetkin metafyysiset lauseet ihmiselämästä. Uhh, olkoon tuollaisetkin lauseet. Barista tuo perässäni jonottaneelle kahvin pöytään, ja he heittävät läppää jotain viivojen vetämisestä, ja minulla on jotenkin piinaava olo, eikä se tästä vapaudu. Kenties joskus vielä, kun... mutta sitten se ”kun”:in jälkeinen jää uupumaan. Astraalimusiikki soi taustalla. ”Mies, joka on äiti”, sanoo sama kovaan naurava ääni ja kohta päätyy uudelleen keskiääniseen ulvovaan nauruun. Minä yhä odottelen kahviani tässä, ja jokin kurttu laskeutuu otsalleni, ja alan reflektoida tätä kirjoitustani ja miten haluan näyttäytyä sanojeni takaa. Miksi minä kirjoitan? Mitä minä etsin? Kuka minä olen, joka tähän saapuu sanoiksi ja kuviksi? Miksi minä tähän saavun? Musiikki kuulostaa ihan kauniilta ja atmosfääriseltä, jos siten voi sanoa. Ja minun latteni on uhohtunut, olen aika varma. Otan askeleet tiskille ja menen utelemaan, katsotaan miten käy. Mietin, lopetanko tämän kirjoittamisen ennen niitä askelia. Mietin, mitä minä olen sanonut. Mietin riittääkö tämä. Mietin, mitä minä haluan sanoa, mitä minä tavoittelen. Nainen pyöreine pyllyineen kävelee kahvilan poikki ulos. Muutama tulee sisään tilalle. Toinen istahtaa sohvalle loputtoman kauniina. Ja minä mietin, että tällaisista teemoistako tämä tunteeni on peräisin. Intohimosta, hellyydestä ja kaipuusta...

kaipaamassa:
Lemmi
kahvila Sävyssä
2019 30.6.

 

 
 

Tutustu teoksiini: Sinusta, isäni | Onnesta