Huvilasta paratiisissa

Istun tuolilla. Istun nojatuolilla valtavassa onnellisen miehen huvilassa keskellä luonnonkaunista paratiisia. Istun tuolilla asunnossa, jossa isäntä löhöää paita napaa kohti rullautuneena silmät kiinni pitkällään kirkkaiden lamelliverhoilla peitettyjen ikkunoiden edessä, ja minulla on väsynyt olo ja raukea olo myös. Väsynyt. Ehdottomasti väsynyt. Olen nukkunut viisituntisia yöunia neljä yötä putkeen ja seikkaillut luonnossa mökkisaarella, puuhaillut ja seurustellut isäntäväkeni sukulaisten kanssa - ja minä olen väsynyt, niin kuin minä tätä nykyä blogipostauksissa olen ollut. Ja näin päästiin metafiktioon ja metafiktiosta ajatukseen kirjoituspuuhistani ja haaveisiin ja houreisiin siitä, mihin minä tämän oman nimeämäni suuntauksen saan vielä kehitettyä. Minulla on visio ja minä kykenen siihen, mutta sen aika ei ole vielä. Vielä on ensin treenattavaa ja kehityttävää ja sanoja kirjoitettavana ja opittava ottamaan teksteissä kuitenkin vielä etäisyyttä siihen, mitä on kokea kaiken tässä hetkessä, ja sen sijaan opittava hyppäämään rooliin - ja sitten sen kautta saatava kirjoittaja näkyviin. Ja kun sen olen tehnyt, spekuloitava, mitä lukija hakee niiltä sanoilta, mitä kirjallisuus on. Loputon määrä itseensä kiinnitettäviä sanoja ja muiden houreita, joista voi väittää näkevänsä maailman kirkkaana, vaikka näkee sen vain oman itsensä kautta sellaisena kuin on jostain syystä halukas kiintymään maailmaa näkemään. Uhh, mikä lause. Sitä saa pureskella ja varoa nielemästä enennekuin... Vaan tuollaiset analogiat saa jäädä. Vauva alkaa itkemään. Isäntä puhahtaa sohvallaan. Emäntä sanoo jotain pehmeästi. Ja minä jorisen omiani. Kaikki on niin kuin maailmassa voi olla. Kaikki ovat. Kaikki. Ja siihen tämä jää, tuollaiseen epämääräiseen tulkintaan, johon minä juuri eksyn tällaisena ihmisenä kuin millaiseksi olen sattunut kasvamaan, vai mitä tämä on, kun

voikukka nostaa päätään juuri leikatulta nurmikolta. On aurinko ja jokin metallinen laitteen ääni. Valo

Kieli menee hieman rikki - niin kuin vesipisara luontoon jääneellä peilillä. Tätä saatte sitten kiinnitellä kokemaanne ja lukemaanne. Niin minä väitän, ja se on jokin teesi, joka toistuu ja toistuu, kunnes

runoilee:
Lemmi
paratiisin huvilassa
2019 23.6.