Metafiktiota suppilosta ja muusta sen sellaisesta

2019, 15. toukokuuta

Kahvila Sävy (mustavalkoiset freimit päällekkäin film noir -filmin tyyliin)

Tabula rasa vai mitä se on, writer's angst, eikun jotain muuta, jotain vain, jotain vain, latte saapuu pöytään, ja sitten voisi kirjoittaa jotain konreettista pohdintaa kirjoittamisesta vai oliko se kuitenkin niin, että kirjallisuudesta minun piti kirjoittaa vai oliko se mitä on olla kirjailija vai mitä on olla tämä minä, joka sattuu olemaan kirjailija ja miten asiat siirtyy sanoiksi ja miten hetket, mitä on olla läsnä tai siis juurikin hetkessä ja siirtää se sanoiksi, kahvila on melkein tyhjä, sulkeutumassa puolen tunnin päästä, ja minulla on hermostunut olo saanko rauhassa saattaa kirjoitukseni päätökseen ennen kuin tulee paine päästää barista siivoilupuuhiin, mutta kenties minä selviän niin kuin olen ennenkin selvinnyt, ja sitten jokin selviytymistarina voisi saapua tähän ja esittää minut jonkinlaisessa asussa saattaen jonkin siteen ja aihion, tematiikan tähän ja sitä teemaa tulisi sitten jatkettua varioiden ja löytäen edustavia ominaisuuksia tai kokemuksia tästä mitä on olla tässä, barista lämäyttelee kylmäkaappia kii ja sitten järjestelee tavaroita toisiin paikkoihin, kumea ison roskakorin muovinen pyöreä (ja sitten en löydä oikeaa onomatopoeettista sanaa joten se saa olla jotain sattuman varaista ja suurpiirteistä:) klonkutus ja jätesäkin rohina karhealla pinnalla, sitten saapuu onnekseni uusi asiakas ja istahtaa sohvalle, sitten kiinnitän huomion pöytään ja kahteen pieneen kasviin, jotka ovat molemmin puolin läppäriäni ja sitten alan miettiä, mitä minä halusinkaan sanoa ja mitä olin kertomassa, jotain reflektointia siitä, mitä minä teen ja miksi minä tätä blogia pidän, ja mietteissäni oli kahvilaan saapuessa seksuaalisuus ja australialaisen jalkapallopelaajan kaapista ulostulo ja sitä minä voisin miettiä, että miten se teksti, minkä hän itse kirjoitti siitä prosessistaan tunnustaa ja tulla avoimesti siksi, mikä oli aina sisimmissään ollut, vaikutti, ja sitten minä mietin omia prosessejani mielen rikkonaisuudesta ja kaiken maailman häpeöistä ja syyllisyyksistä ja mietin, voiko ihminen kuitenkaan koskaan olla täysin avoin kaikesta tai juuri avoimesti sitä, mitä kokonaisvaltaisesti on, mutta enpä minä sinällään kritisoi tai spekuloi tuon kaapista tulon merkitystä, mutta pohdin vain itseäni ja kaiken maailman seksuaalisia seikkoja ja fantasioita ja kaikkea ja että ne joka tapaukessa saavat jäädä esiin tulematta paitsi nyt lyyrisin tai vähemmän lyyrisin viittauksin siten, miten se taiteellisesti sopivaa ja palkitsevaa on, mutta kenties sekin saa jäädä ja ihmisten seksuaalisuudet ja taakat miten olla sitä, mitä on avoimesti ja loputtomattomasti, se on ilman rajoja, bussi kiitää isompaa tietä pitkin modernin rakennuksen ohitse, jota en ala sen kummemmin kuvaamaan, musiikki taustalla tikisee ja plinksahtelee ja töksähtelee rytmisesti, ja jotain tuli sanottua, ja latte jäänyt vielä koskemattomaksi, ja jotenkin kaikki tekisi mieli kasata yhteen, luoda jokin lopun suppilo, jonka kautta kaikki valahtaa lukijan mieleen, mutta sellaista ei synny - muutakuin tämä metafiktiivisesti luotu