Asumisista, piiloutumisesta ja näkyväksi tulemisen kauhukuvista

2019, 4. huhtikuuta

Reflektiota ja sisäpihan näkymää

Kirjailijankin täytyy asua jossain, on lause, eräs lause, tähän saapunut, jonka minä mietin kirjoittavani, kun muutto on ohi, mutta joskus käy näin, että eksyy kirjoittamaan, vaikka kuinka suunnittelisi jotenkin toisin, olen tohottanut puoleen yöhön nykyisessä kämpässäni, laittanut kaiken niin hyvin kuin osaan huomista muuttoa varten, ja nyt sitten nämä eräänlaiset pyrkimykset, tämä blogi ja sivusto, jota valmistelen, ovat seuraavana vuorossa, jotta tänäänkin edistyisin siinä, missä haluan edistyä, se on ehkä jokin laki tai sitten se on tapa tai jokin käytäntö, johon pyrin, olkoon, minua on vähän pelottanut kaikenlaiset tänään ja sellaiset asiat sinällään sopisivat hyvin runohin, mutta nykyinen teokseni ei oikein sellaisia käsittele, affekteja siis ja kaikenlaisia vaikeita tunteita, jotain se teos etsii, enkä ole ollenkaan varma mitä, enkä ole ollenkaan varma tuleeko se löytymään sieltä, jos mistään, mutta kenties se saa olla, haasteita on kaikenlaisia, en tiedä pitäisikö niiden tähän saapua, tässä esiintyä, kenties ne jopa kertoisivat kirjailijuudesta, kun jokin sellainen herkkyys, joka tekee kirjailijasta jotenkin onnistuneen, usein viihtyy tunnehaasteisissa elinympäristöissä, keskellä ihmistä, joka, äh, olkoon, lause eksyi johonkin mahdottomuuteen, minä olen vähän kahden vaiheilla tämän julkaisuprojektin suhteen siinä, että kuinka avoimesti minä tätä alan mainostamaan, kun palkitsevaa se toki olisi, mutta jos oikeasti haluaa pysyä (veljeni ja itsenikin vuoksi) vähän piilossa, niin riski on tietysti olemassa, jos tuttavien tuttavillekin alkaa kertomaan näistä omista peitenimellä tehdyistä töistään, baarissa minä eksyin jo sivustoani esittelemään lapsuudenystäväni ystävälle ja sitten aloin epäröimään, että, tai oikeastaan pelkäämään, että joku sitten saattaisis vaikka suutuspäissään alkaa paljastelemaan minua täältä tekstin toiselta puolen, en tiedä, kenties se voisi olla ”olkoon” mutta sitä ”olkoon”:ta ei saavu, vaan sitä on vähän niin kuin väsynyt ja puolittain vähän välinpitämätön stressaavampien asioden edessä, kuten vaikkapa tämän muuttostressin tässä, sitten minä eksyn katselemaan ympärilleni ja kaivamaan repusta kameraani, ja kaipa tämä teksti sitten hiipuu tai minä eksyn tästä ulos visuaalisimpiin teemoihin, saamaan tämä hetki tallennettua johonkin optiseen muotoon, äh, olkoon,